Uuden mitoitusohjelmat perustat menevät 90 -luvulle asti, ja sitä on myöhemmin muokattu käytettäviin työvälineisiin sopivaksi.
- Olin jo ensimmäisellä kerralla mukana kehittämässä Talokaivolle pumppaamoiden mitoituspalvelua, ja sen ensimmäinen versio julkaistiin 90-luvulla. Nyt halusimme tehdä suositun mitoitusohjelman vastamaan paremmin tätä aikaa, ja uusi ohjelma onkin käytettävyydeltään ja joustavuudeltaan aivan omaa luokkaansa, aloittaa pumppaamoiden asiantuntija Aki Pelkonen.
Pelkonen on toiminut pumppaamoiden parissa vuodesta 1982 asti. Nykyisin hän vastaa Talokaivolla pumppaamoiden teknisestä tuesta ja tuotekehityksestä. Pelkosella onkin pitkä historia pumppaamoiden ja niiden suunnittelijoiden kanssa.
- Ohjelma on kehitetty auttamaan ja opettamaan suunnittelijoita tekemään pumppaamolaskelmia nopeammin ja tarkemmin suoraan suunnittelumateriaaleihin lisättäväksi. Pumppaamoiden mitoitus on tarkkuutta vaativaa työtä ja nyt meillä on tarjota siihen laskuri, joka auttaa suunnittelijaa pääsemään nopeammin oikeaan lopputulokseen, kertoo Pelkonen.
Mitoitusohjelman kehityksen aloittamisesta päätettiin joulukuussa 2019, ja jo toukokuussa 2020 ohjelma oli valmis asiakkaiden käytettäväksi. Nopean aikataulun mahdollisti taitavat tekijät, jotka löytyivät omasta talosta. Pelkosen toimiessa konsulttina, digitalisaatiotiimin nuorin jäsen toteutti itse ohjelman tekemisen.
- Uuden ohjelman pohjalla on käytetty vanhaa ohjelmaa sekä Akin laskelmia. Tein näiden pohjalta arvioinnin ja suunnitelman, miten ohjelma olisi mahdollisuus toteuttaa nykyistä maailmaa vastaavaksi. Nyt ohjelma on toteutettu JavaScriptillä, avaa ohjelman koodannut Arnold Hakanen.
Projekti on erinomainen osoitus yhteistyön voimasta, jossa on hyödynnetty sekä pitkän linjan asiantuntijuutta että intoa ja taitoa kehittää uutta.
- Meidän yhteistyö sujui todella hyvin, ja olimme heti samalla aaltopituudella. On todella hienoa, että tekijä löytyi omasta talosta – korjausten tekeminen on ollut todella nopeaa. Samalla se mahdollistaa jatkuvan kehitystyön, toteaa Pelkonen.
Talokaivohistoriaa vuodesta 2014 omaava Hakanen siirtyi Digitalisaatiotiimiin keväällä 2019. Koodaustaitoinen tekijä on alun perin tullut tuotannon puolelle, ja täten tuntee Talokaivon tuotteita hyvin. Nyt uudessa toimenkuvassa molemmat taidot pääsevät oikeuksiinsa.
- Paljon on tullut opittua tämän projektin myötä uutta. Olemme tehneet Akin kanssa paljon yhteistyötä, jotta ohjelmasta saadaan mahdollisimman helppokäyttöinen ja käyttäjää palveleva. Ohjelman kehittämistä jatketaan saadun palautteen perusteella, lopettaa Hakanen.