Choose your region
YHTEYSTIEDOT |  Talokaivo Oy
Menu

Kyllä haluan olla mukana rakentamassa maailman parasta työpaikkaa

Haluatko olla luomassa MAAILMAN PARASTA TYÖPAIKKAA?

Vuonna 2017 emoyhtiömme Pipelife Finland Oy oli toistamiseen Suomen 3. paras työpaikka Great Place to Work vertailussa. Pipelife Finland on ollut tuotantoyrityksistä ylivoimainen ykkönen jo vuosia. Pipelife Finlandille myönnettiin myös työelämäpalkinto vuonna 2015. Palkinto oli tunnustus työpaikkojen säilyttämisestä yrityksessä sekä panostuksesta työhyvinvointiin, jonka avulla tuetaan henkilökunnan työssä jatkamista.

Menneet palkinnot ovat kuitenkin vasta alkua. Talokaivo on myös matkalla maailman parhaaksi työpaikaksi! Maailman paras työpaikka tarkoittaa yhteisöä, missä ihmiset ovat parhaimmillaan ja jokainen pystyy hyödyntämään vahvuuksiaan. Talokaivolla työ ei ole rasite vaan energisoi ihmisiä heidän toteuttaessaan osaamistaan hymy huulillaan. Toiminnan kehittäminen ja oppiva toimintatapa ovat jatkuvia prosesseja, joihin kaikki työntekijät oma-aloitteisesti osallistuvat. Taloaivolla työn tekeminen on hauskaa!



Kyllä, haluan olla rakentamassa maailman parasta työyhteisöä Talokaivolla

Ei, en ole kiinnostunut oman ja muiden työyhteisön kehittämisestä